Laiva, Ohoi!

IMG_3472.JPGOlin ihan vaan resoreita menossa hakemaan Kangaskapinasta… Ei, siellä ei ollut mustaa resoria mitä tarvitsin. Katsokaapa silti tuota kangasta! Tall Ship Races mielessä edelleen häämöttäen sorruin ostamaan aivan upeaa purjelaivakangasta. Kaavana edelleen Jujunan Basic for babies setistä body. Toimii hoikalle pojalle loistavasti. Tällä kertaa muistin jopa laittaa kauluksen napit oikealle paikalle ostobodeihin nähden.

Vielä en ole uskaltanut kaksoisneulaa käyttää muualla kuin hiansuissa. Pitäisi rohkaistua kokeilemaan kanttausta ihan kaksoisneulallakin. Tulisi lähempänä kaupasta saatavaa jälkeä?  Malttamattomana odottelen tilausta Erikas Syskriniin, alkaa kanttinauhakin olemaan vähän vähissä….

Lisäksi pitäisi onnistua pikkuhiljaa siirtämään ompelu ja käsityöpiste pois työhuoneesta, joten lapsi saisi ansaitsemansa huoneen käyttöönsä. Onko ideoita miten saa ompelukoneen äänen vaimennettua, jotta toinen voi jatkaa uniaan? Tai muuten ideoita pieneen, tehokkaaseen työpisteeseen…. Pinterest here we go again

 

Taaperon uudet vaatteet

Lapset kasvavat ja vanhenevat valtavan nopeasti, aikuisen ihmisen kehityksen ollessa pysähdyksissä. ( Tai univajeisena ottavan jopa takapakkia). Taaperon kasvaessa, päätin alkaa tehtailemaan sopivankokoisia vaatteita pikkuhiljaa. Tällä kertaa päätin testata uutta kaavaa bodyyn, sillä olin kuullut kehuja Jujunan kaavojen sopivuudesta hoikille lapsille.

Kehut pitivät paikkansa. Body sopii hienosti. Valmistui lähes ilman kommervenkkejä (mitä nyt yksi J-kirjainta muistuttava kaksoisneula). Kankaana Possupussista löytynyttä Siesta-trikoota Paapiilta. Trikoo on laadultaan pehmeää. Omatekemissä vaatteissa saumat ovat vielä vähän sikinsokin ja ompeleet jäävät useimmiten näkyviin, mutta kankaan laadun tuntee. Useimmiten taapero pyrkii varastamaan omansa käyttöön, ennenkuin saan edes nappeja paikalleen.

fullsizeoutput_1b77.jpeg